Sahala Worksin hitsauskoulu antaa hyvät valmiudet ammattihitsariksi

Sanotaan, että varkautelaiset osaavat hitsata! Se on varmasti totta, sillä täällä on pitkät perinteet konepajateollisuudella. Sahala Worksin hitsauskoulu on ollut olemassa yrityksen alusta saakka, tosin aina siellä ei ole ollut opettajaa, vaan hitsauskoulussa suoritettiin pätevyyksiä. Nykyisin hitsauskouluun otetaan ammattikouluopiskelijoita oppimaan hitsausta.

Hitsauskoulu1.jpg”Tänä keväänä meillä oli ammattikoulun 3-luokkalaisia työharjoittelussa, joista jokaisella on nyt hitsauskoulun ansiota 7 pätevyyttä”, hitsauskoordinaattori Pasi Montonen kertoo ylpeänä. Näillä oppisopimusopiskelijoilla myös puikko-putki pätevyydet, mitä ei löydy edes kaikilta ammattilaisilta.

Pasi Montonen on ollut pitkään töissä Sahala Worksilla. Hän tuli taloon hitsariksi vuonna 1990. Välillä hän kävi tekemässä töitä Ruotsissa, perusti yrityksen ja päätyi takaisin hitsauskoulun opettajaksi vuonna 2015. Hitsauskoulun opetuksen lisäksi Pasi toimii hitsauskoordinaattorina SSG Sahala Oy:lle. Työnkuva on laaja. ”Kehitän jatkuvasti uusia hitsausmenetelmiä, vastaan hitsauskoneista ja niiden huollosta. Jos tuotannossa tulee ongelmia, niin sinne mennään ratkomaan ne. Lisäksi hoidan hitsauskoordinointia sekä paperitöitäkin on tehtävänä”, Pasi kertoo.

Kaikki Sahala Worksille töihin tulevat kulkevat hitsauskoulun kautta. ”Olipa kyseessä opiskelija tai ammattihitsari, joka tulee meille töihin”, Pasi tarkentaa. Hitsauskoulussa katsotaan hitsausjälki ja vasta sitten päätetään rekrytäänkö kyseinen hitsari. Myös alihankkijoiden työnjälki tarkastetaan. Vaikka pääsääntöisesti hitsauskoulussa on oppisopimusopiskelijoita, tulee sinne myös ammattihitsareita hitsaamaan uusia pätevyyksiä tai oppimaan uutta. ”Esimerkiksi hiljattain eräs SSG Sahalan Myllykosken yksikön hitsari, joka ei ollut koskaan hitsannut täytelangalla, halusi tulla oppimaan sen.”

Sahala Worksin hallin perältä löytyy tila, jossa hitsauskoulu on. Siellä opiskelijat saavat omassa rauhassa harjoitella hitsaamista. Hitsauskoulun pajaan mahtuu 4 opiskelijaa kerrallaan. ”Opiskelijoiden annetaan harjoitella rauhassa, mutta parhaiten he oppivat, kun ohjaan heidän käsistä hitsaamista”, Pasi kertoo. Luonnonlahjakkuuksiakin on hitsauskoulussa nähty. ”Eräs oppilas sai tig-pätevyyden kolmessa päivässä.” Pasi Montonen tarkentaa, ettei nopeudella ole kuitenkaan mitään merkitystä, sillä vaikka pätevyyden saisi nopeasti, ei ole vielä valmis ammattilainen. Karkeasti voisi sanoa, että Sahala Worksin hitsauskoulussa hyvä opiskelija saa pätevyyden n. viikossa. Puikolla menee pidempään, koska se on vaikeampaa.

Hitsauskoulu2.jpgHitsauskoulussa treenataan oma aika, sen jälkeen hitsataan pätevyydet ja sitten siirrytään pikkuhiljaa tuotantoon, jossa opiskelija pääsee ammattimiehen kaveriksi. ”Tuotannossa oppii parhaiten”, Pasi täsmentää. ”Meillä on laaja materiaalikirjo, joiden hitsaaminen täytyy hallita: Titaania, duplexia ja super duplexia. Materiaaleja on paljon ja niistä jokainen käyttäytyy eri tavalla. Eikä työolosuhteet ole helpoimmasta päästä. ”Töitä tehdään ahtaissa paikoissa sekä korkealla ja siellä pitäisi pystyä hitsaamaan. Se on todella vaativaa hommaa.” Vahvasta ammattilaisesta voidaan puhua silloin, kun hitsaamisesta on vankka kokemus ja hallitaan neljä eri menetelmää: jauhekaari, täytelanka, puikko ja tig-hitsaus.

Pasi Montonen kertoo, että suurin muutos alalla on ehkä työntekijöiden asenne. ”Tänä päivänä ollaan sitä ns. kännykkä kansaa. Ei sitä ennen tuotannossa nähnyt duunareita puhelin kourassa. Se täytyy kyllä sanoa, että nämä tämän talven oppilaat olivat takuulla luokkansa parhaimmistoa. Oppivat todella nopeasti ja olivat oma-aloitteisia. Saatiin meille todella hyviä tyyppejä töihin. Nämä pojat ovat itsekin sanoneet, ettei näitä hommia opi koulussa, vaan työ opettaa. Oppivat kuulemma kuukauteen enemmän kuin kolmen opiskeluvuoden aikana”, Pasi naurahtaa.

Talvella työharjoittelussa olleet oppilaat valmistuivat ammattikoulusta huhtikuussa ja ovat tällä hetkellä Sahalalla oppisopimuskoulutuksessa.

Sahala Worksin hitsauskoulun pätevyydet:

  • Täytelangalla musta ja kuumalujalevyt
  • Tigillä kuumalujaputket ja kirkkaat putket
  • Puikolla kuumalujaputket ja kirkkaat putket

 

28.06.2021

Uutisarkisto

Sahala Worksin hitsauskoulu antaa hyvät valmiudet ammattihitsariksi

Sanotaan, että varkautelaiset osaavat hitsata! Se on varmasti totta, sillä täällä on pitkät perinteet konepajateollisuudella. Sahala Worksin hitsauskoulu on ollut...

Sahala Works - Tilauskonepaja­tuotteiden vahva ja perinteikäs tekijä

Sahala Worksin tuotannonsuunnittelija Matti Vokkolainen on nähnyt konepajateollisuuden kulta-ajat ja alan muutokset. Hän on ollut konepajalla yli 30 vuotta ja on katsonut...

Ollaan yhteydessä

Lähetä viesti